Kysymykseen on kaksi vaihtoehtoista vastausta. Ensimmäinen vaihtoehto koskee yleiseen sähkönjakeluverkkoon liitettävää järjestelmää ja toinen yksinään toimivaa saarekekäyttöistä mökkijärjestelmää.
Yleiseen sähkönjakeluverkkoon liitettävä järjestelmä on valvovan viranomaisen Tukesin tulkinnan mukaan sellainen kokonaisuus, jonka sähköasennukset paneelistoa myöten on tehtävä sähköurakoitsijan alaisuudessa. Tämä on täysin ymmärrettävä linjaus, koska jo paneeliston asennuksessa voisi syntyä sellainen virhe, joka voisi aiheuttaa vähintäänkin häiriötä yleiseen sähkönjakeluun.
Jos taas kyseessä on yksinäinen, yleisestä jakeluverkosta irralliseksi saarekkeeksi jäävä järjestelmä, jonka paneeliston kokonaisjännite rajoittuu alle 120 V:n tasoon, saat sähköturvallisuuslain tulkintojen mukaan tehdä paneeliston asennuksen myös itse. Tällöin sinun pitää kuitenkin olla varma siitä, että osaat tehdä asennuksen, ja noudattaa asennukselta vaadittuja standardeja.
Alle on listattu turvallisuuden kannalta tärkeimpiä seikkoja, joiden puutteista johtuvia vaaratilanteita, palosyytutkinnan havaintoja tai muita ongelmia on ollut eniten. Jos havaitset näihin liittyviä puutteita, nosta asia esiin järjestelmän asentajan kanssa:
Sähkönjakeluverkkoon liitettävästä järjestelmästä puhutaan myös termillä On-grid. Off-grid tarkoittaa yksinään toimivaa saarekekäyttöistä aurinkosähköjärjestelmää, käytännössä 2-4 aurinkopaneelia. Jos tunnet yhtään epävarmuutta, käänny paikallisen sähköurakoitsijan puoleen myös Off-grid -järjestelmän hankinnassa ja asentamisessa.