Sipsien syömisestä seuraa yleensä hetken mielihyvän jälkeen vain huono omatunto. Onneksi perinteisten perunalastujen rinnalla on terveellisiä vaihtoehtoja. Aineksia löytyy omasta pihasta, ja kotikoneilla pääsee helposti tekemisen makuun. Pian kokeilemaan!
Omatekoiset sipsit ovat mukavia alkupaloja tai naposteltavaa muuten vain. Kevään ensimmäisissä nokkosissa on vitamiinit tallessa, ja perunan rinnalla maistuvat kaikenlaiset juurekset. Lehtikaalitkin ehtivät vielä kasvamaan komeiksi sipsitarpeiksi kesän aikana.
Dippikastikkeeksi voit maustaa ranskankermapurkin omilla suosikkimausteillasi. Tulisen dipin saat esimerkiksi parilla teelusikallisella cajunmaustesekoitusta.
Ainekset (4 annosta):
5 dl nokkosenlehtiä
0,5 dl rypsiöljyä
2 rkl suolaa
2 tl paprikajauhetta
Valmistus:
Huuhtele ja kuivaa lehdet. Kumoa nokkoset kulhoon ja mittaa öljy sekaan. Kääntele sekaisin, jotta öljy sekoittuu lehtiin mahdollisimman tasaisesti.
Levitä lehdet leivinpaperin päälle pellille. Ripottele päälle suola ja paprikajauhe.
Pane pelti 150-asteiseen uuniin noin 6 minuutiksi tai kunnes lehdet ovat kuivia ja oliivinvihreitä. Älä päästä lehtiä palamaan. Napostele nokkossipsit heti. Nokkossipsit maistuvat myös alkupalana.
Resepti: Meillä Kotona.
Ainekset (4 annosta):
200 g porkkanaa
200 g palsternakkaa
200 g punajuurta
suolaa
paistamiseen 1 plo (9 dl) rypsiöljyä
Valmistus:
Kuori juurekset ja leikkaa ne mahdollisimman ohuiksi lastuiksi mandoliinin tai kuorimaveitsen avulla. Pidä punajuurilastut erillään, jotta ne eivät värjää muita juureksia. Kuumenna öljy padassa tai kattilassa 150–160-asteiseksi. Uppopaista juuressipsejä kuumassa öljyssä pienissä erissä 3–4 minuuttia, kunnes ne ovat muuttuneet rapeiksi. Tarkkaile öljyn lämpötilaa paistamisen aikana. Kypsennä punajuurilastut viimeisenä. Nosta juuressipsit reikäkauhalla hetkeksi valumaan talouspaperin päälle. Mausta sipsit halutessasi suolalla. Tarjoa heti, sillä sipsit eivät kestä rapeina pitkään säilytettäessä. Sipsit voit tehdä terveellisesti myös Airfryerilla tai uunissa.
Tässä valmistusohje, jos käytät uunia:
Esilämmitä uuni 200 asteeseen (kiertoilmauuni 180 asteeseen). Pese ja siivuta juurekset ohuiksi.
Sekoita siivujen joukkoon rypsiöljy ja suola. Kääntele sekaisin. Levitä juuressiivut leivinpaperille pellille niin, että siivut eivät ole päällekkäin. Paista siivuja uunissa noin 10 minuuttia, kunnes ne saavat hieman väriä ja kuivahtavat. Tarkkaile, etteivät siivut pääse palamaan. Jos käytössäsi on kiertoilmauuni, voit paistaa useita pellillisiä kerralla. Sipsit pienenevät reilusti paiston aikana, jolloin voit yhdistellä kuivahtaneita sipsejä samalle pellille. Vähennä uunin lämpöä alle 100 asteeseen. Anna sipsien kuivua rapeiksi noin 2 tuntia. Avaa uunin luukkua välillä, jotta kosteus pääsee ulos. Kokeile myös perunasta tai bataatista. Resepti: K-Ruoka ja soppa365.fi.
Ainekset (4 annosta):
1 ps (200 g) lehtikaalia
2 rkl seesamiöljyä
¼ tl sormisuolaa
2 tl kuorittuja seesaminsiemeniä
Valmistus:
Huuhtele lehtikaalin lehdet ja poista lehtien puiseva varsiosa. Leikkaa lehdet suupaloiksi. Levitä lehtikaalit pellille leivinpaperin päälle. Kaada päälle öljy ja sekoittele niin, että öljy leviää tasaisesti kaikkialle. Ripottele pinnalle suola ja seesaminsiemenet. Kypsennä 150-asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia. Voit käännellä sipsejä lastan avulla paistamisen aikana. Tarjoa sipsit hieman jäähtyneinä sellaisinaan tai dippikastikkeen kanssa. Resepti: K-Ruoka.
Ainekset (4 annosta):
4–5 kiinteää perunaa
loraus öljyä
ripaus suolaa
valkosipulijauhetta, basilikaa tms.
Valmistus:
Kuori perunat halutessasi tai pese ne hyvin ennen käsittelyä. Leikkaa perunat kuorimaveitsellä ohuiksi siivuiksi. Laita viipaleet lävikköön ja pese niistä perunan pinnalla oleva tärkkelysmömmö pois. Kuivaa hyvin.
Laita siivut kulhoon, lorauta hieman öljyä, lisää ripaus suolaa ja sekoita kauttaaltaan. Aseta perunaviipaleet leivinpaperin päälle lautaselle. Mikrota täydellä teholla 3 minuuttia ja sitten toiselta puolelta vielä 2–3 minuuttia. Kaada kulhoon ja mausta halutessasi vielä esimerkiksi valkosipulijauheella, grillimausteella tai yrteillä. Resepti: Kotikokki.
Korianteri-avokadodippi
1 prk ranskankermaa
0,5 ruukkua tuoretta korianteria
1 kypsä avokado
2 rkl sitruunamehua
suolaa
valkopippuria
Poista avokadosta kivi ja kuori. Kuutioi hedelmäliha. Laita avokadopalat teholeikkuriin ja lisää hieman sitruunamehua, ettei avokado tummu. Lisää korianteri, ranskankerma ja mausteet. Aja tasaiseksi massaksi. Anna makujen tasaantua hetki, maista ja säädä makua tarvittaessa.
1 prk (120 g) smetanaa
0,5 purkkia ranskankermaa
4 valkosipulin kynttä
0,5 tl valkosipulijauhetta
0,5 tl valkopippuria
0,5 tl suolaa
Hienonna valkosipuli veitsellä. Sekoita kaikki ainekset keskenään dipiksi. Anna vetäytyä kylmässä mielellään pari tuntia ennen tarjoilua.
1 prk (150 g) ranskankermaa
1 dl majoneesia
1 dl aurajuustorouhetta (tai maun mukaan enemmänkin)
1 rkl Worcestershire-kastiketta
0,5 dl hienonnettua ruohosipulia
1 tl sellerisuolaa
Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna vetäytyä hetki, tarkista maku ja tarjoile. Reseptit: Kulinaari.