Siirry sisältöön
Hae sivustolta

Fingerpori-sarjakuvat kannustavat energiansäästöön

27.11.2024

Pertti Jarla ja Fingerpori-hahmot ottavat kantaa ilmastonmuutokseen. Fingerpori-sarjakuvat tuovat energiansäästövinkit arkeen ja innostavat meitä pienillä teoilla vaikuttamaan.

Pertti Jarla istuu kahvilapöydässä ja siemailee tummaksi paahdettua kahviaan. Puhelin pysyy taskussa, sillä sarjakuvataiteilija on kiinnostuneempi ihmisistä ja ympäristöstään. Täällä maistellaan kahvin lisäksi elämää ja tunnelmia. Kerätään ideoita, joista Fingerpori-sarjakuvien lukijat saavat nauttia.

Nyt fingerporilaiset kannustavat meitä energiansäästöön. Heidän avullaan edistetään järkevää sähkönkäyttöä ja energian säästämistä.

Huolta ilmastonmuutoksesta

Maaseudulla 70-luvun energiakriisin aikaan lapsuutensa viettänyt Pertti Jarla sai jo kotoa hyvät opit säästäväisyyteen.

– Kyllä silloin lapsena jo sai tottua siihen, että valoja sammuteltiin eikä turhuuksiin tuhlattu, muistelee Jarla.

– Ilmastonmuutos on tärkeä asia, ja minusta tuntuu, että monikaan ei ota sitä vielä tosissaan. Kuivuutta ja muita äärimmäisiä sääilmiöitä on jo ilmassa, ja ihmiset joutuvat pian muuttamaan pois omilta asuinsijoiltaan niitä pakoon. Nyt tarvittaisiin taas talvisodan henkeä ja pientä tinkimistä omasta mukavuudesta, jotta asiat saataisiin pidettyä hallinnassa.

Omassa taloudessaan Jarlan ekologisuus näkyy muun muassa kiinnostuksena vanhan tavaran korjaamiseen.

– Olen asunut paljon kerrostalossa, joten sähkönkäyttömääräni ovat pieniä ja pystyn ohjaamaan lähinnä pesukoneiden käyttöä edullisempaan aikaan. Tosin viime aikoina myös kierrätys on tullut minulle paremmin tutuksi ja on nyt osa arkeani.

– Korjaaminen on minun juttuni. Keräilen vanhoja audiolaitteita. Vanhoja putkiradioita on mukava korjailla, ja varaosiakin löytyy vielä. Autokin on jo paljon kilometrejä nähnyt, joten korjaamisviettiä saa toteuttaa senkin kanssa, hymyilee Jarla, joka hyväksyisi menopelikseen myös hybridiauton.

Vanhojen sähkölaitteiden suureksi väitetty sähkönkulutus huoletti Jarlaa sen verran, että hän testasi jossakin vaiheessa 70-luvun musiikkilaitteiden sähkönkulutusta. Valtaviksi sähkönsyöjiksi ne eivät kuitenkaan osoittautuneet, joten korjaamisharrastus jatkui.

– Kaikkea ei tarvitse ostaa uutena. Suurta tuhlausta ovat etenkin yli oman tarpeen ostetut, tarpeettomiksi ja käyttämättömiksi jäävät vaatteet ja muut kulutushyödykkeet.

Fingerporilaista elämänmenoa sarjakuvissa

Sarjakuva on hyvä tapa herättää mielenkiintoa tärkeitä ja painaviakin aiheita kohtaan.

– Energian säästäminen on hyvä asia. On hienoa olla mukana edistämässä sitä sarjakuvien avulla. Sarjakuva, etenkin lyhyt strippi, sopii hyvin viestinviejäksi tärkeälle asialle. Se on visuaalinen, nopea ja helppo jakaa eteenpäin.

Sarjakuvat sijoittuvat Fingerporin kaupunkiin. Jarlan mukaan fingerporilaiset säästävät energiaa omalla tavallaan. Kaupunki tuhlailee, ja kaupunkilaiset muistuttelevat siitä. Usein asiaan liittyy väärinymmärryksiä ja ristiriitoja. Ristiriita luo mielenkiintoa. Saa olla vähän huono. Viesti on helpompi ymmärtää näin, eikä vain ylhäältä annettuina totuuksina.

Miten sarjakuvat sitten syntyvät?

Vaikka digitaalinen piirtäminen on suosittua, Jarla luottaa tussiin ja kopiopaperiin.

– Piirrän sarjakuvat käsin. Silloin niissä näkyy oikea käden jälki. Tosin viimeistely tapahtuu tietokoneella: skannaan piirroksen koneelle, jolloin sitä on helppo siistiä ja väritellä. Lyhyen stripin tekemiseen menee aikaa vajaasta reiluun tuntiin. Viimeistelyaika tulee siihen päälle.

Tekoälyä ei tässä työssä tarvita.

– Tekoäly on kiinnostava asia, mutta minusta sen käyttäminen taiteen tekemiseen tuntuu oudolta, kuittaa Jarla.

Entä ideat? Jarla tunnistautuu ahkeraksi lukijaksi ja ihmisten kuuntelijaksi ja katselijaksi.

– Käyn paljon kahviloissa, enkä ota kahvikupin seuraksi puhelinta vaan katselen ympärilleni. Kun aistit ovat avoinna, kuulee ja näkee paljon kiinnostavaa, josta voi ammentaa ideoita eteenpäin. Fingerpori täyttää pian 20 vuotta. Strippien teko jatkuu vahvasti. Tulevaisuudessa kiinnostaisi entistä enemmän kehittää sitä monikulttuurisesti ja jalostaa vaikkapa näytelmiksi, miettii Jarla.


Pertti Jarla, 53 v, on sarjakuvataiteilija, joka tunnetaan erityisesti Fingerpori-sarjakuvan luojana. Fingerpori ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 2006. Vuonna 2007 Helsingin Sanomat aloitti Fingerporin julkaisemisen. Se on tullut suosituksi sanaleikkeihin, absurdeihin tilanteisiin ja yhteiskunnallisiin viittauksiin perustuvan huumorinsa ansiosta. Fingerpori-sarjakuvakirjoja on julkaistu jo yli 50. Jarla on saanut useita palkintoja ja tunnustuksia työstään suomalaisen huumorin ja sarjakuvan saralla.

© Kymenlaakson Sähkö Oy | Kymenlaakson Sähköverkko Oy | Yhdystie 7, PL 9, 47201 Elimäki