Siirry sisältöön
Hae sivustolta

Hoida ja hemmottele saunahunajalla

17.12.2024

Luonnon tehotuote kosteuttaa ihoa, tekee hiuksista pehmeät ja tuo miellyttävää tuoksua joulusaunaan.

Hunajaa on käytetty iät ja ajat antamaan makeutta kuumiin juomiin ja leivontaan. Yhtä lailla se on monille tuttu flunssan torjunnassa. Vaikka hunaja ei ole lääke, tiedetään, että sillä on antibakteerisia ominaisuuksia. Se voi auttaa haavojen ja palovammojen hoidossa sekä ihonhoidossa. Sen terveysvaikutusten selvittäminen vaatii kuitenkin vielä tutkimustyötä.

Monille hunajan käyttö saunassa saattaa olla uusi tuttavuus. Käsityönä luonnonkosmetiikkaa valmistavan ja myyvän Kaurilan Saunan yrittäjä Saara Kaivola suosittelee saunahunajaa tuomaan ylellisyyttä joulusaunaan. Samalla hoidat hunajalla ihoa ja hiuksia.

Kaivola on pitänyt aiemmin yleistä saunaa Helsingin Meilahdessa, ja hänellä on 15 vuoden kokemus ja tietämys saunahunajasta. Hän tietää, että hunaja koostuu yli 200 aineesta, kuten hivenaineista, vitamiineista, aminohapoista, antioksidanteista ja entsyymeistä. Suomen Mehiläishoitajain Liiton (SML) mukaan hunajassa on myös kasvihappoja sekä lihasten palautumista edistäviä aineita.

– Koska kasvojen iho on herkkä, olen itse tarkkana, että saunahunaja on mahdollisimman puhdasta. Mielestäni paras saunahunaja on sataprosenttista hunajaa. Silloin siihen ei ole lisätty synteettisiä eikä kemiallisia yhdisteitä tai parfyymeja eikä sitä ole laimennettu vedellä, sanoo Kaivola.

Sillä ei ole väliä, onko saunassa käytettävä hunaja kovaa vai juoksevaa, sillä se pehmenee saunan lämmössä. Jos hunajapurkissa on pitkä lista tuotteen sisältämistä ainesosista, se ei Kaivolan mukaan ole hyvä merkki. Se voi kertoa siitä, että hunajan osuus tuotteessa voikin olla melko pieni. 100-prosenttisessa saunahunajassa on korkea glukoosipitoisuus, jolloin rypälesokeri on tiivistynyt kiteiksi. Mitä kiteisempi hunaja, sitä paremmin se kuorii ihoa. Syötäväksi tarkoitettu hunaja sopii hyvin saunahunajaksi.

Miellyttävän tuoksuinen hunajainen jalkakylpy pehmentää karheaa ihoa.

Ensin löylyyn, sitten hunajahoitoon

Hunajalla voi hoitaa ja hemmotella koko kehon päästä varpaisiin. Kaivola suosittelee menemään löylyyn ennen kuin tekee hunajahoidon iholle. Silloin ihohuokoset ovat avautuneet ja iho on valmis hyödyntämään hunajan hyvät ominaisuudet.

– Itse tykkään levittää saunahunajaa kasvoille ja koko keholle vasta sitten, kun olen jäähdyttelemässä. Saunan lämmössä hunaja valuisi heti pois, mutta jäähdyttelemässä istuessa se pysyy kauemmin iholla, sen vaikutusaika pitenee ja siitä saa paremman hyödyn.

Hunaja saa vaikuttaa iholla noin vartin. Sitten se pestään pois lämpimällä vedellä. Tosin jos jäähdyttelytila on kovin kylmä, hunaja on ehkä miellyttävämpää levittää iholle saunassa.

– Minulla on atooppinen, kuivuuteen taipuvainen iho. Hunaja puhdistaa, kosteuttaa ja tasapainottaa ihoani varsinkin talvella kuivan huoneilman aikana ja auttaa sitä uusiutumaan.

Kaivolan mukaan hunaja sopii kaikenlaisille ihotyypeille. Se voi auttaa myös hormoninäppylöihin ja akneen. Lisäksi se voi tukea infektioiden paranemista antibakteeristen ominaisuuksiensa takia. Hunajan kiteet kuorivat ihoa hellästi ja poistavat kuollutta ihosolukkoa.

– Aina, kun ihoa huomioi esimerkiksi saunahunajalla, se myös virkistää pintaverenkiertoa.

Hunaja-allergia on Kaivolan mukaan ainoa asia, jonka takia hunajahoitoja kannattaa välttää. Hänen mukaansa allergia on harvinaista.

– Hunaja voi sisältää hieman mehiläisvahaa. Silloin hunajassa voi olla pieniä määriä luonnon hartsia, joka voi aiheuttaa joillekin allergisia reaktioita.

Jos epäilee olevansa allerginen hunajalle tai jollekin sen ainesosalle, Kaivola suosittelee testaamaan sitä ensin saunassa pienelle ihoalueelle. Myös saunakaverin mahdollinen hunaja-allergia on hyvä huomioida.

Hunaja saattaa aiheuttaa oireita myös siitepölyallergisille. Hunajaan päätyy aina hiukan siitepölyä mehiläisistä, ja allergiset saattavat reagoida siihen.

Myös hiuksiin, partavaahdoksi ja jalkapohjille

Hunajaa voi levittää myös hiuksiin ja päänahkaan. Kaivolan mukaan se tekee hiuksille saman kuin iholle: kosteuttaa. Jos menee löylyihin hunajaa hiuksissa, pään voi suojata pyyhkeellä.

– Itselläni hunaja vaikuttaa hiuksiin samalla tavalla kuin kävisin järvessä uimassa. Hunajahoidon jälkeen hiukset pehmenevät ja saavat elinvoimaa ja kimmoisuutta. Hunaja saa myös hiukset kiiltämään ja kosteuttaa niitä.

Kaivola suosittelee kokeilemaan mehiläisten tuottamaa tehoainetta myös partavaahdon sijaan. Hunaja levitetään parran alueelle, minkä jälkeen parta ajetaan ja kasvot huuhdotaan.

Karheille jalkapohjille sopii saunassa tehtävä rentouttava hunajakylpy: Laita vatiin lämmintä vettä ja muutama ruokalusikallinen hunajaa. Anna jalkojen ja mielen nauttia niin kauan kuin tuntuu hyvältä. Jalkapohjat ovat hunajakylvyn jälkeen pehmeämmät.

Kaivolan mukaan itsensä hemmotteluun kuuluvat kiireettömyys ja se, että hellii ihoaan ja hiuksiaan niin kuin hyvälle tuntuu.

– Saunassa mielen hyörinä rauhoittuu ja hyvä olo hiipii kehoon. Ei olekaan ihme, että saunominen on monelle pyhyyttä lähentelevä kokemus.

Lisää:

hunaja.net (Suomen Mehiläishoitajain Liitto)

kaurilansauna.fi

© Kymenlaakson Sähkö Oy | Kymenlaakson Sähköverkko Oy | Yhdystie 7, PL 9, 47201 Elimäki