Ohjaamalla käyttövesivaraajan sähkönkäytön pelkästään vuorokauden edullisimpien tuntien aikaan kustannuksissa on mahdollista säästää merkittävästi. Varaajan lämpötilan vaihteluväli saattaa hiukan kasvaa, mutta sitä tuskin edes huomaa. Lämpötila on kuitenkin hyvä pitää yli 55 asteessa bakteerien kasvun estämiseksi.
Kiinnostuksen kasvaessa pörssisähköön markkinoille on tullut lukuisia ohjausjärjestelmiä. Ne seuraavat yleensä tuntikohtaista pörssihintaa ja ohjaavat sähkönkäyttöä niiden raja-arvojen mukaan, jotka järjestelmään asetetaan. Ohjaustietoa voidaan tuoda myös esimerkiksi ulko- ja sisälämpötilasta, kiinteistön omista aurinkopaneeleista tai vaikka siitä, paljonko kyseisellä hetkellä ostetaan ja myydään sähköä verkossa.
Ohjausjärjestelmien hinnat vaihtelevat ominaisuuksien mukaan muutamista sadoista muutamiin tuhansiin euroihin. Järjestelmän asentaminen on aina sähköalan ammattilaisen työtä, ja kustannukset riippuvat myös kodin sähkökeskuksen kunnosta ja siellä valmiina olevista laitteista. Keskuksessa mahdollisesti valmiina olevia kytkimiä voidaan hyödyntää, jos ne ovat hyväkuntoisia.
Shelly on esimerkki yksinkertaisemmasta järjestelmästä, joka hoitaa keskeiset toiminnot mutta vaatii käyttäjältä enemmän paneutumista. Laitteet liitetään suoraan kodin WLAN-verkkoon, ja ohjaukseen löytyy selaimella käytettävä ilmainen, avoimen lähdekoodin pörssisähkösovellus. Komentosarja pyörittää käyttöliittymää omalla web-serverillä ja tallentaa asetukset Shellyn muistiin. Ohjausta on mahdollista muokata asiakaskohtaisesti, joten käytettävät arvot voi määritellä itse.
Kotimainen Vision-energianhallintapalvelu on yksi markkinoilla olevista laajemmista ohjausjärjestelmistä. Se on suunniteltu kattamaan tarvittaessa kodin koko energiankäytön hallinta, myös oman aurinkosähkötuotannon mahdollisimman tarkka hyödyntäminen. Vision-energianhallintapalvelu toimii laitteen sisään rakennetulla internetyhteydellä, ja siihen saadaan tarvittaessa etäyhteys. Palvelu on laitteiden lisäksi vuosimaksullinen.
Liiketoimintajohtaja Miia Lehtinen GreenEnergy Finland Oy:stä sanoo ohjauksella pystyttävän säästämään helposti puolet lämminvesivaraajan sähkökustannuksista.
– Esimerkkikohteessa lämminvesivaraajan kulut nousivat spot-sähköllä yli 1 200 euroon, kun taas ohjaamalla veden lämmityksen ajankohdan pörssisähkön edullisimmille tunneille kustannus jäi alle puoleen aiemmasta. Varaajan käyttö ajoittuu useimmiten juuri niihin aikoihin, jolloin sähkön spot-hinta on kalleimmillaan: aamutoimien aikaan ja iltapäivään, jolloin palataan töistä erilaisiin kotiaskareisiin. Ilman ohjausta lämminvesivaraajan käyttämän sähkön hinta on sillä hetkellä oleva pörssihinta. Vision-energianhallintapalvelun avulla varaaja määritellään lämpenemään vuorokauden halvimmilla tunneilla.
Jos kiinteistössä on aurinkosähköjärjestelmä, ohjauksen avulla huolehditaan ensisijaisesti siitä, ettei omaa ylituotantoa mene myyntiin vaan se ohjataan lämpimään veteen varastoon. Energianhallintapalvelu huolehtii myös siitä, että lämmintä vettä riittää, vaikka olisi pilvistä eikä aurinkovoimala tuottaisi sähköä lainkaan. Sen avulla voidaan ohjata myös esimerkiksi sähkö- tai hybridiauton lataus pörssisähkön edullisimmille tunneille tai aurinkosähkön tuotantoajalle.
Monissa sähkölämmitteisissä omakotitaloissa on jo aiemmin hyödynnetty edullisempaa yösähköä, joka alkaa illalla noin klo 22 ja päättyy aamulla noin klo 7. Ohjaus tapahtuu automaattisesti sähköverkkoyhtiön palveluna. Yösähköön on yleensä liitetty esimerkiksi varaava sähkölämmitys ja lämminvesivaraaja. Pörssisähkön vuorokausihinnoissa on melko isoja vaihteluita, ja edullisimmat tunnit ovat usein aamuyöllä klo 00–06. Kulutusta tulisikin siirtää mahdollisimman paljon juuri näille tunneille, sillä esimerkiksi klo 22 päälle kytkeytyvä lämmitys ja vesivaraaja ehtivät käyttää kalliimpaa sähköä useamman tunnin. Jotkin sähköverkkoyhtiöt tarjoavat asiakkailleen jo nyt itse valittavan, aikaan sidotun kulutuksen ohjauksen. Parhaillaan koko Suomessa meneillään olevassa sähkömittareiden vaihdossa asiakkaat saavat uusien mittareiden myötä lisää mahdollisuuksia oman kulutuksensa ohjaukseen ja seuraamiseen. Mittarityypit ja niihin liitetyt palvelut vaihtelevat hieman yhtiöittäin, mutta kyse on merkittävästä parannuksesta, josta erityisesti pörssisähköasiakkaat hyötyvät.
Perhe Vesipedot | Perhe Säästeliäs |
veden virtaus 12 l/min | veden virtaus 12 l/min |
Neljä henkilöä, aamuisin 5 min ja iltaisin 10 min suihku. | Neljä henkilöä, aamuisin 2 min ja iltaisin 4 min suihku. |
Vuodessa vettä kuluu 262 800 litraa, kylmä vesi noin 480 €. | Vuodessa vettä kuluu 105 120 litraa, kylmä vesi noin 320 €. |
Suihkuveden lämmitys (38 °C) noin 10 000 kWh, veden lämmitys sähköllä 1 300 €. |
Suihkuveden lämmitys (38 °C) noin 4 000 kWh, veden lämmitys sähköllä noin 520 €. |
Vesipetojen perheen suihkunkäyttö maksaa virtaamasäädön jälkeen 2 100 € vuodessa. | Säästeliään perheen suihkunkäyttö maksaa virtaamasäädön jälkeen 840 € vuodessa. |
Lähde: Tilastokeskus, asumisen energiankulutus