Varautumisohjeet on päivitetty marraskuussa 2024 ja koottu yhteen paikkaan suomi.fi-sivustolle. Ohjeet on tarkoitettu kaikille kansalaisille ja ne auttavat varautumaan erilaisiin häiriö- ja kriisitilanteisiin. Niistä saat hyödyllistä tietoa myös pitkiin sähkökatkoihin varautumiseen.
Sisäministeriö on toteuttanut verkko-oppaan Digi- ja väestötietoviraston sekä laajan yhteistyöverkoston kanssa. Varautumista vaativia tilanteita ovat esimerkiksi pitkät sähkö-, vesi- ja tietoliikennekatkot, sään ääri-ilmiöt ja suuronnettomuudet sekä pitkäkestoisemmat kriisit, kuten pandemia tai sotilaallinen konflikti. Oppaassa on ohjeiden lisäksi tietoa muun muassa hybridi- ja informaatiovaikuttamisesta, kriisitilanteissa oman toimintakyvyn ja jaksamisen ylläpitämisestä sekä muiden auttamisesta.
Arjen sujuvuus on riippuvaista sähköstä. Vaikka lyhyistä sähkökatkoista selvitään helpommin, joskus sähköt voivat katketa pitkäksikin aikaa, vaikkakin se on epätodennäköistä. Pitkä katko pysäyttää lähes kaikki yhteiskunnan ja kodin toiminnot, siksi siihen on hyvä varautua. Esimerkiksi kotivaraa pitäisi olla varattuna ainakin kolmeksi vuorokaudeksi. Käytännössä se tarkoittaa kaikkein välttämättömimpiä tarvikkeita, mm. ruokaa, lääkkeitä, paristoja ja varavirtalähteitä, taskulamppuja ja patteriradiota sekä myös pientä määrää käteistä rahaa.
Opas antaa ohjeet etukäteen varautumiseen ja myös toimiin sähkökatkon aikana. Sivustolla on myös harjoitus, jonka avulla voit kokeilla, miten sähkökatko vaikuttaa omaan elämääsi ja miten siitä selviäisit.
Koko varautumisen opas suomi.fi-sivustolla
Tutustu myös oppaaseen: Näin varaudut pitkiin sähkökatkoihin.