Siirry sisältöön
Hae sivustolta

Veden puhtaus on puoli juomaa mökilläkin

5.6.2024

Vaikka Suomi on tuhansien puhtaiden järvien maa, pintavedet eivät yleensä ole juomakelpoisia. Siksi mökillä on turvallisinta puhdistaa ainakin juomavesi ja ruoanlaitossa käytettävä vesi. Tehokkaimmat suodatuslaitteistot tekevät jopa sinileväisestä järvivedestä ja suolaisesta merivedestä käyttökelpoista.

Yksinkertaisimmat puhdistuslaitteet ovat pieniä suodattimia, jotka ruuvataan vesihanaan, vesiputkeen tai letkuun, jolla vesi nostetaan järvestä. Suodatinyksikkö voi olla myös erillinen liikuteltava astia, johon vesi kannetaan sangolla tai johdetaan letkulla – ja painovoima hoitaa loput.

Tällaiset suodattimet sopivat mainiosti sähköttömiin loma-asuntoihin.

Kovin tehokkaita ne eivät kuitenkaan ole. Tyypillisesti niiden suodattimet (osassa kemikaalit) poistavat vedestä humusta ja isohkoja partikkeleja mutta eivät välttämättä bakteereita, viruksia tai sinilevää.

Mutta voihan veden lisäksi keittää!

Kyllä, terveysviranomaisten mukaan noin viiden minuutin kiehuttaminen tappaa vedestä taudinaiheuttajat – mutta ei edelleenkään poista sinilevämyrkkyjä. Lisäksi puuhassa on oma vaivansa.

Pienimmät suodattimet ja suodatuslaitteet eivät ole kalliita, haarukka on kymmenistä euroista satasiin.

Valo vaikuttaa

Reilusti kehittyneempää tekniikkaa, hintaluokassa alle sadasta useisiin satoihin euroihin, edustavat UV-sterilaattorit.

Niissä vesi desinfioidaan käyttäen ultraviolettivaloa, tarkasti ottaen UV-C-säteilyä. UV-C:tä ei esiinny maapallolla luonnostaan, koska ilmakehä suodattaa sen pois. Tämä on hyvä asia, sillä UV-C-säteily on vaarallista. Se tuhoaa elollisen olennon DNA:ta ja siinä sivussa lähes kaikki tunnetut pöpöt.

Tyypillinen UV-C-vedensuodatin on putkimallinen tai pieni säiliö, jonka sisälle UV-C-lähde on sijoitettu. Laite voidaan asentaa suoraan kodin hanavesilinjaan. Elektroniikkaosa liitetään joko pistorasiaan tai kiinteään sähköverkkoon.

UV-sterilaattoreita on saatavissa eritehoisina. Jo pienetkin laitteet puhdistavat vettä hyvin. Järeimmät mallit tappavat pöpöt valmistajien mukaan jopa 99,99-prosenttisesti, joten tällainen vesi on puhtaudeltaan tislatun veden veroista.

Kalvo suodattaa

Vielä isommalla investoinnilla, sadoista euroista useisiin tuhansiin euroihin, saa sähköllä toimivia vedenpuhdistuslaitteita.

Näitä laitteistoja tutkiessasi törmäät väistämättä sanaan ”käänteisosmoosi”. Se pohjaa biologian termiin ”osmoosi”, joka tarkoittaa vesimolekyylien pyrkimystä liikkua solukalvon läpi matalan suolapitoisuuden nesteestä korkeamman suolapitoisuuden nesteeseen.

Käänteisosmoosilaitteissa tuo luonnon periaate käännetään vastakkaiseksi. Solukalvon tilalla on äärimmäisen tiheä suodatin, jota vasten vettä ajetaan putkiston paineella. Käytännössä ainoastaan vesimolekyylit kykenevät läpäisemään tuon suodatinkalvon.

Parhailla käänteisosmoosilaitteillakin syntyy 99,99-prosenttisen puhdasta vettä. Moniin laitteistoihin on myös oivaltavasti lisätty mineraalisuodatin, jonka läpi kulkiessaan vesi saa takaisin normaalin pH-arvonsa ja raikkaan makunsa – sehän tislatusta vedestä puuttuu.

Aluksi analyysi

Kaikesta hienosta tekniikasta huolimatta puhdistuslaitteistoa ei kannata hankkia summamutikassa. Ensin tulee selvittää, millainen on oman rantaveden laatu, toisin sanoen millaisia epäpuhtauksia vedestä pitäisi saada pois.

Tämän kertoo vesianalyysi. Niitä tekevät tai teettävät ammattilaboratorioilla monet puhdistuslaitteistoja myyvät yritykset. Analyysi saattaa jopa sisältyä puhdistuslaitteistopakettiin. Yleensä vedestä tutkitaan ainakin happamuus eli pH-arvo, raudan ja mangaanin pitoisuudet, fluoridien, kloridien ja bakteerien esiintyminen sekä humuksen määrä.

Tämän jälkeen voitkin jo keskittyä laitteiston valintaan ja pohtia esimerkiksi näitä seikkoja: Tarvitseeko laitteisto sähköä? Kuinka suuri vedentuotto tarvitaan, jotta voi käyttää tiski- tai pyykkikonetta? Minne laitteisto sijoitetaan? (Pienimmät mahtuvat keittiön allaskaappiin, isot vaikka mökin tekniseen tilaan tai pihavajaan, jos siellä on sähköliitäntä ja viemäri.) Kuinka laitteisto suojataan talvella jäätymiseltä? Kuinka suuri budjetti on?

Yksinkertaisimmat vedenpuhdistimet voit asentaa itse. Sähkö- ja putkitöitä vaativat asennukset on syytä jättää ammattilaisille.

Kymppien kulut

Entä kuinka paljon vedenpuhdistuslaitteistojen käyttö maksaa?

Kustannukset riippuvat tietenkin valitusta laitteesta, raakaveden laadusta ja käytön runsaudesta, mutta valmistajat puhuvat tyypillisesti kymmenistä euroista, eivät siis satasista, vuodessa. Kustannuksia kertyy käytännössä sähkön kulutuksesta ja ajoittain vaihdettavista suodattimista tai suodatinpatruunoista.

Keskivertomökkeilijän kannattaa vaihtaa suodattimet kerran tai kahdesti vuodessa. Käänteisosmoosilaitteiden erityistiheä kalvo on valmistajien mukaan hyvä vaihtaa keskimäärin kahden vuoden välein. Oikeat aikavälisuositukset ja menettelytavat löytyvät laitteen käyttöohjeista.

Onko tällainen itse tuotettu vesi sitten kallista vai halpaa? Yksi näkökulma on, että jos olet mökillä tottunut juomaan vain kaupasta ostettua pullovettä, itse tehty vesi tulee pitkässä juoksussa varmasti halvemmaksi – alkuinvestoinnista huolimatta.

Laitteistot Hintaluokat
Pienimmät suodattimet ja suodatuslaitteet Kymmenistä euroista satoihin euroihin
UV-sterilaattorit Alle sadasta eurosta useisiin satoihin euroihin
Sähköiset vedenpuhdistuslaitteet Sadoista euroista tuhansiin euroihin
Käyttökustannukset Joitakin kymmeniä euroja/vuosi

 

Kuva: Aqva Finland Oy

© Kymenlaakson Sähkö Oy | Kymenlaakson Sähköverkko Oy | Yhdystie 7, PL 9, 47201 Elimäki