Lähtökohtana on aina ikkunoiden ja rakennuksen tilanne. Huolellinen suunnittelu on tärkeää. Toimivaa ei kannata korjata.
– Mietittäessä talon energiataloudellisuutta ikkunat nousevat usein kärkipäähän tehtävälistalla. Vanhat ikkunat saattavat näyttää repsahtaneilta, niiden läheisyydessä tuntuu vetoa ja talvella lasien väliin kertyy huurretta. Ikkunoiden vaihtaminen uusiin on kuitenkin iso investointi, joten ennen sitä on hyvä selvittää, mitä muita vaihtoehtoja olisi käytettävissä. Jotkin tietyt rakennuksen ikkunat voi olla pakko uusia, vaikka toiset olisivatkin vielä melko hyväkuntoisia. Silloin remonttikustannuksia voi alentaa uusimalla vain huonoimmat ikkunat ja säästämällä käyttökuntoiset. Vanhat, hyvästä puusta tehdyt ikkunat voidaan myös kunnostaa; esimerkiksi monet työväenopistot järjestävät ikkunankunnostuskursseja.
– Vanhat ikkunat saattavat toimia sisään tulevan korvausilman reitteinä, mikäli asianmukaisesta korvausilman saatavuudesta ei ole huolehdittu. Ilmanvaihto ja tulisijat kierrättävät sisäilmaa ja ottavat ulkoilmaa tilalle sieltä, mistä sitä on helpoimmin saatavissa. Puitteiden raoista tuleva korvausilma tuntuu vetoisuutena ja lisää tarvetta nostaa sisäilman lämpötilaa turhaan. Puitteen ja karmin väli on helppo tiivistää liimattavalla tiivistenauhalla. Vanhimmissa ikkunoissa puitteen ja karmin välisen raon voi teipata paperiteipillä. Siihen tulee kuitenkin käyttää vain tarkoitukseen sopivaa kasteltavaa ”ikkunaliimapaperia”, joka ei irrota maalia teipin mukana pois. Periaatteena on tehdä sisimmäinen ikkuna mahdollisimman tiiviiksi, ettei huoneilman kosteus pääse ikkunoiden väliin eikä tiivisty kylmään ulkoikkunaan. Ulommaisen puitteen tiivisteeseen jätetään pienet aukot, joista ikkunoiden väli pääsee tuulettumaan. Tiivistämisen yhteydessä on hyvä tarkistaa, että salvat lukitsevat ikkunapuitteen tiiviisti karmiin. Vuoto voi olla myös ikkunan karmin ja seinärakenteen välisessä tiivistyksessä. Tyypillisiä vikapaikkoja ovat tiivistysmateriaalin vajaukset ja eristeen painuma seinässä, ikkunan alapuolella. Vetoisat paikat ovat kylmillä ilmoilla havaittavissa kädellä kokeilemalla.
– Ikkunoiden tiivistäminen saattaa tuntua aika vähäpätöiseltä toimenpiteeltä energiansäästön kannalta. Tiivistämisen myötä saatava vedon tunteen poistuminen on kuitenkin todella merkityksellinen asia. Kun vetoa ei tunnu, huoneilman lämpötilaa voidaan laskea mukavuuden siitä kärsimättä. Jo kahden asteen pudotus lämpötilassa alentaa lämmityskustannuksia 10 prosenttia. Tiivistämisen yhteydessä on kuitenkin muistettava huolehtia ilmanvaihdosta. Säädettävät korvausilmaventtiilit, ikkunoissa olevat rakoventtiilit tai ilmanvaihtojärjestelmässä olevat tuloilmaventtiilit ovat oikeita reittejä, joita pitkin ilmanvaihto tapahtuu hallitusti. Lattian raoista imettävä korvausilma tuntuu ikävältä ja saattaa aiheuttaa ongelmia sekä rakenteille että ihmisille.
• Suunnittele huolellisesti. Mieti, mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä. Kuuntele asiantuntijoita. Kerää kokemuksia.
• Ikkunat vaikuttavat moneen asiaan: energiatalouteen, valoisuuteen, äänieristykseen, rakennuksen ulkonäköön, ilmanvaihtoon ja käytettävyyteen.
• Toimivaa ei kannata korjata.
• Kunnioita rakennuksen alkuperäisiä ratkaisuja.
Vilja Schepel on rakentamisen ammattilainen, joka on tullut tutuksi television Huvila & Huussi -ohjelmasta. Hänen yrityksensä tekee ohjelman remonttikohteiden rakennustyöt, joiden tuloksena kohteissa tapahtuu uskomattomia muutoksia. Kameran edessä työskentelyn lisäksi Vilja on perehtynyt perinnerakentamiseen, ja vanhat talot ovat hänen sydäntään lähellä.