Siirry sisältöön
Hae sivustolta

Joululahjoituksemme kohde on Mieli ry:n Sytytä valo -joulukeräys nuorten mielenterveyden hyväksi

Julkaistu 4.12.2024

KSOY:n henkilökunnan valitsema joululahjoituksen kohde on tänä vuonna Mieli ry:n Sytytä valo -joulukeräys nuorten mielenterveyden hyväksi. Lahjoituksilla autetaan ehkäisemään nuorten yksinäisyyttä, koulukiusaamista ja syrjäytymistä.

Perinteisesti henkilöstömme tekee päätöksen joululahjoituksen kohteesta ja äänestimme marraskuussa neljän eri hyväntekeväisyyskohteen välillä. Sidosryhmille toimitettavien joulutervehdyksien sijaan teemme lahjoituksen Mieli ry:n keräykseen nuorten mielenterveyden hyväksi, kertoo viestintäpäällikkö Marjo Lahtinen. Lahjoitussumma on 1000 euroa.

Lahjoituksilla autetaan ehkäisemään nuorten yksinäisyyttä, koulukiusaamista ja syrjäytymistä

Jokaisella nuorella on oikeus oppia mielenterveystaitoja, jotka suojaavat läpi elämän ja auttavat kohtaamaan kriisejä. Lahjoittajien tuella Mieli ry kouluttaa nuorten kanssa toimivia ammattilaisia kouluissa, nuorisotyössä ja harrastuksissa, jotta heillä olisi työkaluja ja keinoja kohdata ja auttaa nuoria sekä vahvistaa heidän mielenterveystaitojaan.

Mieli ry auttaa kriisitilanteissa nuoria, jotka kamppailevat esimerkiksi masennuksen, ahdistuksen tai kiusaamisen kanssa. Ilmaiseen keskustelupalvelu Sekasin-chattiin tulee vuosittain noin 160 000 yhteydenottoa nuorilta. Noin joka viidenteen yhteydenottoon pystytään vastaamaan. Iltaisin jonotusaika saattaa olla useita tunteja. Lahjoitusvarojen avulla voidaan vastata yhä useammalle apua tarvitsevalle nuorelle.

Tietoa Mieli ry:n joulukeräyksestä: mielilahjoitus.fi/joulu

 

 

© Kymenlaakson Sähkö Oy | Kymenlaakson Sähköverkko Oy | Yhdystie 7, PL 9, 47201 Elimäki