Siirry sisältöön
Hae sivustolta

Jimi Lepistön harrastus on 3-vuotiaasta lähtien ollut judo

Jimi Lepistö on nuori judonharrastaja Orimattilasta. Nyt 15-vuotias Jimi aloitti naperojudon jo 3-vuotiaana. Jimi sai KSOY stipendin syksyllä 2024.

Jimi Lepistö ja valmentaja Alain Calder. Kuva: Anna-Mari Maunula.

”Vanhempani veivät minut kokeilemaan naperojudoa ollessani 3-vuotias. Olin pikkupoikana aktiivinen painimaan serkkujen ja kummien kanssa, ja koska Orimattilassa ei pystynyt harrastamaan painia, lajiksi valikoitui judo. Naperojudon vetäjänä toimi Marina Rönkkö, jonka innostamana jatkoin lajin parissa ja lähdin myös kokeilemaan kilpailemista. Judosta muodostui näin minulle ykköslaji”, Jimi kertoo.

Jimin viikko-ohjelmassa on 3–4 kertaa viikossa lajitreeniä, kahdet ohjatut fysiikkatreenit sekä lisäksi omatoimitreenit liikunta-alaa opiskelevan siskon kanssa. KSOY:n stipendin Jimi aikoo käyttää kilpailu- ja leirikustannuksiin sekä judogien hankintaan.

Tällä hetkellä Jimi valmistautuu judon SM-kilpailuihin, jotka kilpaillaan maaliskuun alussa Ideaparkissa. Lisäksi tähtäimessä ovat keväällä Tanskassa järjestettävät judon PM-kilpailut.

Toivotamme Jimille onnea ja menestystä judon parissa.

© Kymenlaakson Sähkö Oy | Kymenlaakson Sähköverkko Oy | Yhdystie 7, PL 9, 47201 Elimäki