Siirry sisältöön
Hae sivustolta

Niko Mäkeläinen, KSOY stipendiaatti, lajina agility

KSOY stipendejä myönnettiin jälleen syksyllä 2022 nuorille eri lajien urheilijoille. Saamme vuoden 2023 aikana seurata muutaman stipendin saajan kuulumisia. Tässä tarinassa meille kertoo itsestään ja lajistaan Niko Mäkeläinen.

Niko Mäkeläinen, JOAWC2022 FCI Junior Open Agility World Championship 2022, Vantaa, Finland. Photo (c) Jukka Pätynen / Koirakuvat.fi

”Olen Niko Mäkeläinen, 18-vuotias ja asun Kouvolan Korialla. Hain stipendiä agilityharrastustani varten, jotta pystyn käymään enemmän ulkopuolisissa valmennuksissa sekä kustantamaan kisareissuja ympäri Suomen. Stipendin avulla olen käynyt agilitytuomari/-kouluttaja Marko Mäkelän treeneissä jo useaan kertaan ja uusia treenejä on jo sovittu keväälle. Lisäksi olen tietysti hankkinut myös koirille treenileluja. Tällä hetkellä treenaan noin kaksi kertaa viikossa ja kisaan useammat kisat kuussa. Lähden heinäkuussa armeijaan, joten kisoja jää tältä vuodelta väliin. Tarkoitus on kuitenkin kesäkuussa osallistua piirinmestaruuskisoihin ja elokuussa SM-kilpailuihin. Tavoitteena on ylläpitää koirien tasoa niin lajiosaamisessa kuin terveydessä.”

KSOY toivottaa Nikolle ja koirakavereille paljon onnea ja menestystä!

Kuva: Jukka Pätynen/Koirakuvat

© Kymenlaakson Sähkö Oy | Kymenlaakson Sähköverkko Oy | Yhdystie 7, PL 9, 47201 Elimäki